Kasvillisuudesta

Kasvillisuudesta

Isokari sijaitsee ulkosaariston äärilaidalla, etäällä kaikista luontaisista leviämiskeskuksista – ja silti täältä löytyy ällistyttävät 380 putkilokasvilajia. Saaristomeren alueelta ei tunneta toista Isonkarin kokoista saarta, jolla on yhtä monimuotoinen kasvilajisto.

Lajien kirjo ulottuu kuivien ketojen kissankäpälistä ja noidanlukoista kalliolammikoiden kaitapalpakoihin, vesikuusiin ja raatteisiin. Isokari on lähes luonnontilainen saari, eikä tulokaslajeista tai maan kulumisesta ole ainakaan vielä haittaa.

Sivun teksti perustuu FT Sakari Hinnerin Isossakarissa tekemään kasvillisuusselvitykseen.

– –

Majakkamäen kallioketo on lajistoltaan yksi monimuotoisimmista koko Varsinais-Suomen maakunnassa. Vaikka laiduntavia lampaita ei ole ollut saaressa kymmeniin vuosiin (lisäys: nyt lampaita taas on), on kasvillisuus pysynyt matalakasvuisena ohutmultaisuuden ja kulutuksen vuoksi. Ihmistoiminnasta, pienessä määrin myös linnustosta johtuva kalkkivaikutus on mahdollistanut vaateliaan, happamuutta karttavan lajiston säilymisen.

IMG_1405

Majakkamäen kedolla 1-vuotiset ovat huomiotaherättävän monilajisia, näistä mäkihärkki ja mäkikattara levinneisyytensä pohjoisrajalla. Monivuotisista lajeista mielenkiintoisia ovat noidanlukot, mäkimeirami (yllä kuvassa), maarianverijuuri ja sikoangervo. Litteänurmikka, mäkikaura, tannervihvilä ja hakarasara ovat mielenkiintoisia heiniä/heinämäisiä kasveja.

Kissankäpälä (Antennaria dioica)

Ns. Päivärannan rantatörmän ylärinteellä ja taustan somerikkotasanteilla on runsasruohoisen varpunummen ja aidon ohutmultaisen somerikkokedon luonnehtimaa värikästä kasvillisuutta, jonka kehittymiseen aiempi lammaslaidunnus on olennaisesti vaikuttanut. Jäkälien ohella runsaslukuisia maanpeitekasveja ovat kissankäpälä (yllä kuvassa), huopakeltano, keltamaksaruoho ja rohtotädyke. Kookas orjanruusu ja varpumainen metsäruusu herättävät huomiota. Samanlaista ketokasvillisuutta on muuallakin saaressa pieninä laikkuina.

IMG_0800

Tunturimaisemaa muistuttavalla niukkalajistoisella länsi- ja luoteisrannalla lahdenpoukamien ohella erikokoiset kallioaltaat ovat paitsi maisemallisesti viehättäviä, myös lajistoltaan mielenkiintoisia: niissä kasvaa mm. kaitapalpakkoa, vesikuusta (yllä kuvassa) ja vesihernettä.

Saaren länsipuolella on myös kaunita suokuvioita, jotka ovat usein syntyneet kallioaltaiden umpeenkasvun seurauksena. Kalliopainannesoita on myös sisäjärven itäpuolen laajalla avokallioselänteellä. Vaateliaita kasvilajeja, kuten rusko- ja valkopiirtoheinää, on valuvesirinteiden juurella. Monet suoalueet tuottavat saarelaisille runsaan hilla- ja karpalosadon.

IMG_0771

Saaren pohjoispuoliskossa sekä fladan rannoilla on paikoin säilynyt koko Saaristomeren alueella harvinaista suoniittykasvillisuutta heti suolaveden vaikutuspiirin yläpuolella. Kasvillisuudelle on tärkeätä yläpuolisilta rinteiltä valuva tai tihkuva pintavesi, joka takaa pysyvän kosteuden ja ravinnetäydennyksen. Tunnuslajeja ovat suomyrtti (yllä kuvassa), hanhenpaju, hina, ruskopiirtoheinä ja hirssisara.

Rantaniittyjen yläreunoilla, varsinkin lahdenpoukamien perukoissa tervaleppien ja tyrnien edustalla on usein suurruohostoreunus valtalajeinaan mesiangervo, meri-, karhun- ja koiranputki, ranta-alpi, rantatädyke ja merivirmajuuri. Länsi- ja luoteisrannan poukamissa tämä kasvillisuus voi olla pitkäikäistä, kun ankarissa olosuhteissa meren voimat estävät puuston kehittymisen.

Varsinaiset merenrantalepikot ovat lajistoltaan vaatimattomia, mutta sisämaapainanteissa ja ennen kaikkea kylänrannasta Hauterhaminaan yltävän entisen salmen, sittemmin heinäntekoniityn paikalle kasvanut komeakasvuinen tervalepikko vaihtelee puna-ailakkityypin lehdosta saniaiskorpeen ja märimmillään tervaleppäluhtaan avovedessä kasvavine kurjenjalka- ja vehkalauttoineen. Saaren ryteikköinen ja siten paikoin vaikeakulkuinen pohjoisosa on pääosin koivu- ja pihlajavaltaisten, jotka parhaimmillaan vastaavat lehtomaista kangasmetsää ja huonoimmillaan kangasrämettä, ja tervaleppävaltaisten heinä- ja ruohokorpien, parhaimmillaan saniaiskorpien mosaiikkia.

Pihlaja, kataja ja leppä ovat saaren yleisimpiä puuvartisia kasvilajeja, mutta tarkkasilmäinen löytää metsästä kuusaman ja metsäruusunkin. Armeijan vanhan tykin luota löytyvät saaren eksoottisimmat puut: kynttelikkökuusi sekä härkä- eli suomenpihlaja (ks. Wikipedia). Isonkarin suomenpihlajan kasvupaikka on tiettävästi lajin pohjoisin luontainen kasvupaikka Suomessa.

 

Ihmis- ja lammasvoimin umpeenkasvua vastaan

Puut, pensaat ja varvut kasvavat koko ajan suuremmiksi ja levittäytyvät laajemmalle. Umpeenkasvu onkin suurin uhka kasviston monimuotoisuudelle.

2010-luvulla puustoa ja katajapensaikkoa on alettu määrätietoisesti raivata, jotta vaateliaampi, vanha lajisto saisi enemmän kasvutilaa. Raivaustyötä on tehty eritysesti majakkamiljöössä.

Elokuussa 2013 majakan luo tehtiin talkootyönä lammasaitaus, jotta raivaustyön todelliset ammattilaiset pääsevät töihin. Uusia laitumia aidataan Metsähallituksen resurssien puitteissa.