Lahja, josta itsekin tykkäisit

Puolisolle, ystävälle, ehkä vähän itsellekin. Majakkamatkalahjakortti Isoonkariin on lahja, josta varmasti tykätään.

Lahjakortimme voi käyttää mihin tahansa palveluun tai tuotteeseen Isossakarissa tai risteilyalus M/S Kertulla. Palveluitamme ovat mm. risteilyt, hotellimajoitus, hyljesafarit sekä lintu- ja luontoretket. Isossakarissa ja M/S Kertulla myytäviä tuotteita ovat mm. erilaiset matkamuistot sekä kahvila-/ravintolatuotteet ja virvokkeet. Lahjakortilla voi maksaa myös Isonkarin satamamaksuja ja saunavuoroja.

Lahjakortin antamista ja käyttöä suunniteltaessa kannattaa huomioida tapahtumakalenterimme: Esim. hyljesafareita ei tehdä kesäkuun puolivälin jälkeen, keskikesän risteilykausi päättyy jo elokuun lopussa, ja hotellimajoitusta tarjotaan keskikesän risteilykauden jälkeen enää ryhmille ja eriteemaisina matkapaketteina viikonloppuisin. Vaikka lahjakortti on voimassa 30.9. saakka, syyskuussa ei ole tarjolla samoja palveluita kuin esim. heinäkuussa.

Lahjakortti tulee käyttää sen voimassaoloaikana, eli pelkkä varauksen tekeminen lahjakortin voimassaoloajan puitteissa ei riitä.

Lahjakortin minimiarvo on 25 euroa.

Lahjakorttien ostaminen ja tilaukset

Lahjakortteja voi ostaa Isonkarin saaresta, M/S Kertulta sekä toimistoltamme Uudessakaupungissa. Lahjakortin voi tilata myös toimitettuna postitse.

Lahjakortti tulee käyttää sen voimassaoloaikana, eli pelkkä varauksen tekeminen lahjakortin voimassaoloajan puitteissa ei riitä.

Lahjakorttia ei vaihdeta rahaksi eikä sitä lunasteta takaisin.

Lahjakortin tilaus postitse

Lahjakortti toimitetaan kirjepostina tilaajan antamaan osoitteeseen (antajalle tai suoraan saajalle, postitus sis. hintaan). Lahjakortin toimitusaika on noin viikko.

Lasku lahjakortista lähetetään sähköpostitse, ja laskun eräpäivä on 14 vrk lahjakortin postituspäivästä.

Kiitos tilauksestasi – toivottavasti lahja on saajalleen mieluinen!

    Lahjakortin tilaajan nimi (oma nimesi, pakollinen)

    Tilaajan sähköpostiosoite (pakollinen)

    Tilaajan puhelinnumero

    Tilataanko lahjakortti tilaajan omaan osoitteeseen vai postitetaanko se suoraan lahjakortin saajalle? (pakollinen)

    tilaajan osoitteeseensuoraan saajalle

    Osoite, johon lahjakortti postitetaan:

    Lähiosoite (pakollinen)

    Postinumero ja postitoimipaikka (pakollinen)

    Lahjakortin saajan nimi, jos se postitetaan suoraan saajalle

    Lahjakorttia antaessasi huomioithan, että palveluidemme saatavuus on ajallisesti rajattu (ks. tapahtumakalenterimme), ja useimmissa palveluissamme on säävaraus. Lahjakorttimme kirjoitetaan aina jollekin euromäärälle, ei tiettyyn palveluun / tuotteeseen.

    Lahjakortin suuruisen rahamäärän voi käyttää mihin tahansa palveluun tai tuotteeseen Isossakarissa tai risteilyalus M/S Kertulla. Lahjakortin voi jakaa useammalle ostolle, esim. risteilymatka x euroa ja pullakahvit y euroa. Kirjoita tähän lahjakortille haluamasi arvo (minimi 25 euroa, pakollinen).

    Jos haluat, että me postitamme lahjakortin suoraan saajalleen, kirjoita tähän lyhyt teksti, jonka haluat lahjakorttiin: Esim. "Onnea juhlapäivänänne ja hyvää majakkamatkaa! Toivottavat Aku ja Iines"

    Jäljennä alla näkyvä merkkijono ja varmista, että et ole roskapostirobotti (pakollinen)

    captcha

    Klikkaamalla "Tilaa lahjakortti" sitoudut maksamaan postitse lähetettävän lahjakortin. Saat varausvahvistuksen tilauksesta sähköpostiisi, ja lasku lahjakortista tulee myös sähköpostitse.

    Kiitos tilauksestasi - toivottavasti lahja on saajalleen mieluisa!

    Lisätietoa palveluistamme, myös varaukset: 

    • sähköpostitse info@isokari.fi
    • puhelimitse p. 0401866350